1
vapaa

Espoon Kelloseppä

34 asuntoa | 2 - 4h | 291 000 - 1 002 200 EUR

Ota yhteyttä

Taidolla ja tarkkuudella syntyy klassikoita

As. Oy Espoon Kelloseppä valmistuu entisen kelloseppäkoulun tontille Tapiolan keskustan tuntumaan. Lattiaan saakka ulottuvat ikkunat ja suuret parvekkeet tuovat valoisuutta ja avaruutta uusiin koteihin.

Uusia koteja Tapiolan hengessä

WeeGee-talon läheisyyteen, muutaman minuutin matkan päähän Stockmannista rakennetaan As. Oy Espoon Kelloseppä, tarkkaan harkittu ja huolella suunniteltu uusi taloyhtiö. Entisen kelloseppäkoulun tontille nousee kaksi tasokasta viisikerroksista taloa, jotka rakennetaan Tapiolan kulttuuriympäristöä kunnioittaen. Espoon Kelloseppä on kokonaisuus, jossa hyvä sijainti kohtaa nykyaikaisen arkkitehtisuunnittelun ja vankan rakennustaidon.

Tinkimätöntä työtä alusta loppuun

Kellosepän valkoinen, paikalla muurattu julkisivu istuu kauniisti ympäröivään arkkitehtuuriin. Talot rakennetaan tontin muotoja mukaillen. Sisustamisen helppoutta ja asumismukavuutta on ajateltu asentamalla lattialämmitys kaikkiin tiloihin. Avaruutta koteihin tuovat esimerkiksi lattiaan saakka ulottuvat ikkunat ja suuret, lasitetut parvekkeet. Kellosepässä on yhteensä 34 kotia, kaksioista neljän huoneen ja keittiön terassiasuntoihin.

Helppoutta ja turvallisuutta

Kellosepässä on runsaat säilytystilat sekä kodeissa että yhteistiloissa. Kesäkuumalla huoneistokohtainen ilmanviilennys on mukava lisäominaisuus. Piha-alueella on tilaa niin lapsien leikkiä kuin aikuisten istua ilta-auringossa. Kodit on suunniteltu esteettömään liikkumiseen ja ne on varustettu ovipuhelinjärjestelmällä, jossa on mahdollisuus myös kuvayhteyteen suoraan alaovelle. Autohalli on pihakannen alla ja sieltä on suora hissiyhteys asuinkerroksiin.

Tutustu tästä nettiesitteeseen »

Ota yhteyttä

Asuinalue

  • Päiväkoti: 20 m
  • Terveysasema: 90 m
  • WeeGee-näyttelykeskus: 250 m
  • Koulu: 300 m
  • Kulttuurikeskus: 350 m
  • Apteekki: 400 m
  • Pankki: 380 m
  • Lähikauppa: 480 m
  • Tapiolan keskusta: 500 m

Jos haluat lisätietoja kohteesta, ota yhteyttä

  • Tom Keränen Tom Keränen
    +358 20 719 2015
    Lähetä sähköposti »
  • Raija Lönnroth Raija Lönnroth
    +358 20 719 3160
    Lähetä sähköposti »
  • Eila Paani Eila Paani
    +358 20 719 2264
    Lähetä sähköposti »
  • Mikko Parviainen Mikko Parviainen
    +358 20 719 2348
    Lähetä sähköposti »
  • Kirsi-Marja Schwartz Kirsi-Marja Schwartz
    +358 20 719 2364
    Lähetä sähköposti »

Skanska Kodit

Pääkaupunkiseudun asuntomyynti
0800 162 162

Ota yhteyttä sähköpostitse »

Osoite
Nauvontie 18
00280 Helsinki
Asuntomyyntimme paikalliset yhteystiedot »